Yli kymmenvuotisen verkkotoimittajaurani aikana olen vastaanottanut lehdistötiedotteen jos toisenkin. Tässä omat vinkkini, mitä kannattaa tiedotteessa huomioida, kun kalastellaan Suomen suurimpien uutismedioiden huomiota.

1. Hyvän otsikon sekä ingressin viilaaminen vie aikaa, mutta näihin kannattaa panostaa, sillä päätös tiedotteeseen tarttumisesta tehdään usein hyvinkin nopean silmäilyn päätteeksi.

2. Lisää asiaan liittyvät aikaisemmat kirjoitukset sekä taustatiedot tiedotteeseen esimerkiksi linkkeinä. Liitä myös tiedot valokuvissa mahdollisesti esiintyvistä henkilöistä, tuotteista sekä paikoista.

3. Muista yhteystiedot henkilöille, jotka osaavat vastata tiedotteeseen liittyviin kysymyksiin. Varmista myös, että nämä henkilöt ovat tavoitettavissa silloin, kun tiedote kolahtaa tiedotusvälineiden edustajien sähköpostiin. Myös mahdollisten soittoaikojen lisääminen tiedotteeseen helpottaa toimittajan työtä.

4. Vältä jaarittelua, toistoja ja jargonia, jotta se on helposti ymmärrettävää sekä mahdollistaa nopeankin julkaisun. Kirjoita sisältö myös siten, ettei tulkinnan varaa jää.

5. Tiedotteen sisältö kannattaa tehdä valmiiksi jo ennakkoon, ja lähettää välittömästi sisällön ollessa ajankohtainen. Tuore tieto on aina uutinen, kaksi päivää ”vanha” asia ei sitä enää ole.

 

Koska tiedote kannattaa laatia, millainen sen tulisi olla ja koska se tulisi lähettää ja kenelle? Ota yhteyttä Tuluksen tiedottajiin ja kerrotaan yhdessä yrityksenne tarinaa eteenpäin.

Kurkkaa myös kirjoittajan top 5 -vakiorivi.

Share This