Toukokuussa 2019 Tuluksessa työt aloittaneella Laura Merilällä on taustallaan yli 10 vuoden kokemus media- ja viestintäalan erilaisista työtehtävistä. Niin tv-tuotannot, markkinointiviestintä kuin toimittajan työtkin ovat tulleet tutuiksi sen jälkeen, kun Laura valmistui TAMKista tv-tuotannon medianomiksi vuonna 2008.

Rovaniemeltä alun perin kotoisin oleva Laura työskenteli pisimpään ennen Tulusta Yleisradiossa tv-kuuluttajana. ”Sain sieltä suorien ja nauhoitettujen lähetysten esiintymiskokemusta sekä opin tekemään sisältöjä tv-formaattiin”, hän kertoo.

Vuonna 2016 Laura haki ja sai paikan Jyväskylän yliopiston viestinnän maisteriohjelmasta. ”Hain yliopistoon, sillä halusin täydentää viestinnän osaamistani työyhteisöjen kehittämisen näkökulmasta. Halusin jo tuolloin toimia kouluttajana johtamisviestintään ja työyhteisöviestintään liittyvissä ilmiöissä.”

Laura löysi tiensä Tulukseen maisteriopintoihinsa sisältyvän harjoittelun kautta. Viestintäharjoittelijan titteli muutettiin nopeasti tiedottajaksi, ja Laura onkin päässyt tekemään Tuluksessa jo hyvin monentyyppistä sisällöntuotantoa sekä erilaisia asiantuntijatehtäviä.

Strateginen osaaminen ja ennakkoluuloton asenne vetureina

Lauran syksyllä 2019 valmistuva pro gradu -tutkielma käsittelee organisaatioiden sisäisiä somekanavia ja niiden kehittämistä. ”Tästä aiheesta haluaisin tulevaisuudessa jakaa tietouttani eteenpäin”, hän sanoo.

Laura kuvailee keskeisimmäksi vahvuudekseen nykyisessä työssään ennakkoluulotonta ja uteliasta suhtautumista sisällöntuotantoon – ja elämään ylipäätään. Lisäksi maisteriopintojen myötä vahvistunut viestinnän strateginen osaaminen on Lauran ehdoton valttikortti.

Laura on kokenut tiimipelaaja myös vapaalla, sillä hän on pelannut koripalloa tamperelaisseura Pyrinnössä jopa kilpatasolla asti. Tosin viime vuosina koripalloharrastus on jäänyt vähemmälle, sillä Lauran elämään vipinää ja vilskettä enemmän kuin riittävästi tuo 2-vuotias tytär.

Rovaniemellä ja Helsingissä asunut Laura on löytänyt Tampereesta kodin, josta hän keksii vain hyvää sanottavaa. ”Sopivan kokoinen ja kehittyvä kaupunki, josta löytyy tekemisen meininkiä sekä kaunista luontoa järvineen. Mieli lepää erityisesti Pyynikillä ja Pispalassa!”

 

 

Tiedottaja
Laura Merilä
p. +358 50 579 3207
etunimi.sukunimi@tulus.fi

 

 

Laura suosittelee!

  1. Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-kirjasarja ”Norjalaisen kirjailijan omaelämäkerrallinen romaanisarja imaisee mukaansa raa’alla rehellisyydellään ja inhimillisyydellään.”
  2. Catastrophe-tv-sarja ”Draamakomediasarja, jossa käsitellään parisuhdetta ja vanhemmuutta mustalla huumorilla. ”
  3. @Sipelolleri Instagramissa ”Esikoiskirjailja/toimittaja Sisko Savonlahti, jonka Instagram-tilissä viehättää sen omintakeisuus, rohkeus ja sarkasmi.”
Share This